maanantai 10. lokakuuta 2016

Kiitos




                                           Kiitos kaikille äänestäjille ja tsemppaajille,
                                teidän tuellanne tämä tyttö lähtee Jytyn liittovaltuustoon : )
                                                              #kiitollinen #innostunut

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Jyty kuuluu lähelle ja kauas

                               Lahdessa Dilan rekrypäivillä kertomassa Jytystä opiskelijoille

Vuodet menevät niin nopeasti, olikohan tämä keväinen kerta jo neljäs?

Koulutiedottaminen, messut, tapahtumat jne. ovat tärkeitä Jytyn näkyvyyden, tiedon lisäämisen ja jäsenhankinnan kannalta. Minusta se on välittämistä, että kertoo mm. nuorille, miksi liittoon kannattaa kuulua. Ja liitto on sitä vahvempi, mitä useampi siihen kuuluu. win-win. Pidetään huoli toisistamme.

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Hymyä ja hyvää mieltä

                                                 Nuorten kesäpäivät Jyväskylässä 2013

      Mikä siinä on, että kun selaa Jytyily-kuvia niin niissä sekä niitä katsoessa hymyilyttää?

Vielä on viikko aikaa äänestää Jyty-vaaleissa, vaikuta äänestämällä, millaista väkeä valtuustoon pääsee : )

tiistai 27. syyskuuta 2016

Onnenpyörä

                          Kymen alueen entisen järjestöasiamiehen Reijan <3 "läksiäisien"
                                             yksi ideoimani aktiviteetti oli onnenpyörä.

Jytyvaalien äänestys on nyt käynnissä ja onnenpyörästä ei ehken ole apua?! On luotettava Jytyläisiin ja sehän ei ole laisinkaan huono vaihtoehto : )

Kiitos jo tässä vaiheessa minua äänestäneille ja kaikista kannustustsemppauksista olen suorastaan hämmentyneen iloinen!

PS. Vaaleissa äänensä antaneiden kesken arvotaan Jopo-pyöriä=onnenpyöriä? ; )

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Ammatillisuus



"Minä, minä ja minä. Siinä monen ihmisen tärkeysjärjestys. Heidän mielestään jokainen pitäköön huolen vain omista asioistaan. Onneksi on myös h​eitä, jotka tarpeen tullen huolehtivat toistenkin asioista. Heitä, jotka uskovat paitsi itseensä myös muihin. Keitä he sitten ovat? Nuoriso- ja järjestötyön ammattilaisia. Hyvän työn tekijöitä." Lue lisää: Ammatillisuus Jytyssä_ Nuorisotyö


Viime syksynä järjestin liiton tukemana nuorisotyön ammattialaillan.
               Kouluttautuminen ja saman alan ammattilaisten kanssa käydyt vertataiskeskustelut 
                                 ovat ammatillisesti sekä työssäjaksamisen kannalta tärkeää. 

Liitto järjestää vuosittain monenlaista koulutusta sekä on mukana monilla ammattialapäivillä, koulutustapahtumissa jne. Yhdistykset kannustavat ja tukevat rahallisesti, monesti vallan kuluitta, jäseniensä osallistumista koulutuksiin. Hyödynnä siis jäsenyyttäsi ja osallistu!      


Kannattaa ajatella ketä kannattaa äänestää!


                                                        Näyteikkuna ajatelma Mikkelistä.

Itä-Suomi on vallan tuttu alueellisestikin minulle: Asun Lahdessa, olen töissä Hollolassa, mökki löytyy Parikkalasta, läheisiä sukulaisia on mm. Savonlinnassa, Outokummussa, Kajaanissa, Kotkassa, ystäviä mm. Kuopissa, Kouvolassa, Lappeenrannassa, Asikkalassa...opiskellut olen mm.Mikkelissä ja Ruokolahdella, syntynyt Pieksämäellä... : )

Jytyn toiminnan kulmakiviä ovat alue- ja paikallistoiminta. Alueen konkreettisesta tuntemisesta olisi varmasti hyötyä jokaiselle liittovaltuutetullekin.

torstai 22. syyskuuta 2016

Yhteisöllisyys

                                 Jytyn tulevaisuustoimikunta Rönnäsin mökeillä, kevät 2016.

Tänä syksynä järjestämme alueittain vielä nuorisovastaavien koulutukselliset tapaamiset sekä edessä on uusien alueiden nuorisovastaavien vaalit!

Sydämellisesti <3 voin suositelle sinulle, nuori aikuinen, ryhtymistä yhdistyksesi nuorisovastaavaksi sekä ehdolle alueen nuorisovastaavaksi. Koulutuksen sekä liiton että toisten nuorisovastaavien tuki perehdyttää ja jeesaa hommassa. Itselleni ollut loistava mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin sekä vaaikuttaa oman yhdistyksen sekä liiton toimintaan!

            Jos kiinnostuit asiasta ja haluat lisätietoja, ota yhteyttä niin kerron mielelläni lisää : )

            marita.minkkinen@hollola.fi, +358 447801307, Whatsapp, FB: Marita Minkkinen